|
|
|
|
Milloin kannattaa hakeutua lääkärin tutkittavaksi?
Eturauhassyövän varhaisvaihetta on vaikea havaita, koska oireet ovat usein lieviä tai niitä ei ole lainkaan.
Lääkärin vastaanotolle on syytä mennä, mikäli on seuraavia oireita:
- virtsasuihkun heikkous tai katkonaisuus
- virtsaamisen aloitusvaikeus
- tihentynyt virtsaamisen tarve (varsinkin öisin)
- muut erilaiset virtsaamisvaikeudet ja -kivut
- erektio-ongelmat sekä siemensyöksyyn liittyvä kipu
- tunne siitä, ettei virtsarakko tyhjene täysin
- verivirtsaisuus
- myös lantion, alaselän ja lonkkien kipu voi johtua eturauhassyövästä
Hyvänlaatuisen liikakasvun eli hyperplasian oireet muistuttavat eturauhassyövän oireita. Syövän oireet tulevat kuitenkin yleensä nopeammin, 1-2 vuodessa, kun taas liikakasvun oireet ilmaantuvat 5-10 vuodessa. Eturauhassyöpä voi myös esiintyä liikakasvun kanssa yhtä aikaa.
Oireiden syy kannattaa lähteä selvittämään mahdollisimman pian, sillä näin sitä päästään hoitamaan aiemmin.
|
|
|
|
|
|
|